Riikka Manner
Ura
Tyƶ

 
Riikka Manner « Takaisin

Uskon, että Suomen vahva ja hyvinvoiva tulevaisuus lähtee meistä jokaisesta. Kun tartumme toimeen niissä tehtävissä, joita meillä on, teemme tärkeän tehtävän koko maan tulevaisuuden eteen. 
 
Omassa tehtävässäni europarlamentaarikkona edistän erityisesti suomalaisten alueiden asemaa. Koen, että jokainen maakunnistamme ponnistaa parhaiten omista vahvuuksistaan, jotka ne myös itse parhaiten tunnistavat. EU:n tehtävänä tässä on jatkossakin ohjata rahoitusta hankkeisiin, jotka maakunnissa arvioidaan ratkaiseviksi niiden menestyksen kannalta. 

 
 Kuva Anu Mattila 
     

Haluan kaikin tavoin edistää päätöksenteon ja ihmisten tavallisen elämän välistä vuorovaikutusta. Politiikka on vastuunkantoa eikä vastuuta voi ottaa huolehdittavakseen ilman hyvää keskusteluyhteyttä niiden kanssa, joiden asialla on.

Teen mielelläni töitä Suomen ja suomalaisten hyväksi Euroopan parlamentissa. Pieni maa pärjää, kun sen edustamiseen suhtautuu vakavasti ja on valmis tekemään paljon työtä, näin ajattelen. Haasteista pitää osata nauttia ja mahdollisuudet ajaa yhteisiä asioita pitää käyttää hyväksi. Aikaisempi urheilutaustani opetti minulle kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuutta. Niillä ominaisuuksilla teen myös työni.

 


 
NettiTieto Oy