Aluekehitysvaliokunta
Budjettivaliokunta
Erityisvaliokunta SURE

 
Budjettivaliokunta « Takaisin

Budjettivaliokunnassa käsitellään koko Euroopan unionin budjettia, mistä syystä se on koko EU:n toimintaa poikkileikkaava valiokunta. Se neuvottelee ja päättää vuosittain yhdessä neuvoston kanssa tulevan vuoden budjetista.

Budjettivaliokunta on vastuussa monivuotisen rahoituskehyksen sekä vuotuisten menojen ja tulojen yhteensovittamisesta. Unionin talousarvio kattaa kaikkien EU:n toimielinten menot, rahoituskohteet ja kuhunkin käytettävissä olevat määrärahat.

EU tukee taloutta ja työtä

Talousarviosta rahoitetaan mm. aluepolitiikkaa, infrastruktuurihankkeita, maatalotta, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa sekä tutkimusta ja ulkosuhteita. Rahoituskauden 2007-2013 prioriteetteja ovat talouskasvu sekä työpaikkojen luominen.

Poikkeavana monista muista talousarvioista EU:n talousarvio ei voi olla alijäämäinen, vaan kaikki menot on pystyttävä kattamaan vuotuisilla tuloilla. Tämä luo paineita erityisesti menojen rajoittamisen puolelle. Euroopan unionin tulot, eli niin kutsutut omat varat, koostuvat tullimaksuista, arvonlisäveroista sekä jäsenmaksuista. Vuonna 2009 EU:n budjetti oli noin 116 miljardia euroa.

Talousarvioesitys tulee parlamentin käsiteltäväksi ensimmäisen kerran lokakuussa, minkä jälkeen neuvosto ja parlamentti käyvät neuvotteluja tuodakseen näkemyksiään lähemmäs toisiaan. Parlamentti äänestää talousarviosta lopullisesti aina joulukuussa. Euroopan unionin lopullisen budjetin hyväksyy allekirjoituksellaan parlamentin puhemies.

Budjettivaliokunta »

 


 
NettiTieto Oy